Oletko jämähtänyt samoihin verkkokauppoihin? Verkosta voi ostaa melkein mitä vain
Verkosta ostaminen ja tilaaminen on varsinkin nuorten aikuisten keskuudessa jo ihan arkista myös Suomessa. Verkosta tilataan nykyisin myös illallisia ilman, että siitä jaksetaan kenellekään edes mainita. Monelle meistä juurtuu netissä myös tietyt sivustot ja verkkokaupat, joissa vierailemme toistuvasti. On tietenkin ihan normaalia, että kun hyvä sivusto tai verkkokauppa on löytynyt, ei aikaansa halua tuhlata enää uusien sivustojen perässä. Tässä piilee kuitenkin se riski, että kaikenlaista mielenkiintoista menee ohi suun.
Voit vuokrata melkein mitä vain
Nykyään on vaikeaa keksiä asioita, joita et voisi jo vuokrata verkossa. Voit esimerkiksi vuokrata elokuvan verkkokaupasta ja suoratoistaa sen suoraan television kautta. Voit myös vuokrata pelejä ja pelikonsoleita. Ja tietysti voit vuokrata kaikenlaisia urheiluvälineitä, työkaluja ja juhlatarvikkeita. Yhä useampi meistä vuokraa netin kautta myös asuntoja ja mökkejä, joko lyhyeksi tai pitkäksi ajaksi. Tämä on erityisen suosittua nuorten aikuisten keskuudessa, mutta hyvin eri-ikäiset ihmiset tietävät jo, minkä alan yritys AirBnb on.
Lähivuosina suurta kasvua odotetaan myös autojen vuokraamiselle. Tällä ei tarkoiteta niinkään autojen vuokraamista lomamatkaa varten, vaan ihan arkisiin askareisiin. Auton omistaminen on kallista, eikä kallis polttoaine ja sähkö ainakaan helpota auton ostamista. Monelle riittääkin auton vuokraaminen silloin tällöin.
Voit kilpailuttaa melkein mitä vain
Netissä voi myös kilpailuttaa melkein minkä alan tuotteita ja palveluita tahansa. Voit esimerkiksi kilpailuttaa keittiöremontin tai vaikka lainatarjoukset. Eri yritysten palveluiden tarkastelu onkin hyvin läpinäkyvää nykyisin ja iso osa yrityksistä kertookin avoimesti tuotteistaan ja palveluistaan netissä.
Tämän vuoksi erilaiset vertailusivustot saavat paljon dataa käytettäväkseen ja voivat hyödyntää tätä dataa sitten vertailupalvelujensa pohjana. Tämä on hyvä kehitys, sillä se helpottaa kuluttajien mahdollisuuksia löytää parhaat mahdolliset tarjoukset.
Erimakuiset nikotiinipussit
Netistä voi tilata myös kaikenlaisia tuotteita, jotka eivät tulisi ensimmäisenä mieleen. Netistä voi tilata kotiinsa esimerkiksi nikotiinipussit (https://fi.cigge.com/nikotiinipussit), joista on tullut Suomessa viime vuosina suosittuja. Niiden tilaaminen onnistuu helpoiten varta vasten nikotiinipussien verkko-ostamista varten rakennetuilta sivustoilta.
Valikoimat netissä ovat myös valtavat, oli kyse sitten nikotiinipusseista, päivittäistavaroista tai vaikka elektroniikasta. Moni ostaakin netistä halvempien hintojen lisäksi myös suurempien valikoimien vuoksi. Mitä suuremmat valikoimat, sitä varmemmin itselle sopivia tuotteita löytyy. Esimerkiksi nikotiinipussit voi tilata netin kautta kymmeninä eri makuina.
Internetistä voi löytää melkein mitä tahansa
Nämä ovat tietenkin vain muutamia esimerkkejä siitä, mitä voit ostaa tai vuokrata verkossa. Mahdollisuuksia on lähes loputtomasti. Vaikka olisitkin tottunut ostamaan viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen aina samoista kaupoista, kannattaa aina pitää silmällä myös uusia sivustoja ja kauppoja. Usein kaikista ”siisteimmät” tuotteet löytyvät juuri pienemmistä verkkokaupoista, ennen kuin suuret marketit kiinnostuvat niistä. Näin on käynyt viime vuosina esimerkiksi sähköpotkulautojen ja sähköpyörien kanssa.